lauantai 27. lokakuuta 2012

Esittelynäyttely tulossa

Lauantaina 27.10. Oulussa järjestetään kissojen esittelynäyttely Suomen Maine Coon kissat ry:n toimesta. Olen Apilan kanssa menossa viettämään sinne mukavaa päivää. Esittelynäyttelyitä järjestetään kissatietouden lisäämiseksi ja ne on tarkoitettu pääasiassa yleisölle. Esittelynäyttelyssä esitellään mahdollisimman useita kissarotuja, järjestetään mahdollisesti pikkuisia näytöksiä tai kilpailuja. Yleensä yleisö äänestää suosikkikissaansa. Esittelynäyttelyissä ei arvostella kissoja tuomareiden toimesta.

Koska kyseessä on esittelynäyttely, valmistautuminen ei vaadi niin suuria toimia kuin virallinen kissanäyttely. Esimerkiksi kissan pesun skippasin kokonaan.

Sain Suomen siperiakissat ry:n esitteitä mukaan otettavaksi. Rakentelin esitteille pahvilaatikosta telineen, johon liitin pienen askin kissalan käyntikortteja varten. Lisäksi suunnittelin Apilalle nimitaulun valokuvakehyksiin laitetavaksi. Kyllä nyt meidän kelpaa huomenna edustaa siperiankissarotua. :)

Listaan tähän tarvikkeita mitä pakkasin matkalaukkuun mukaan otettavaksi:

* häkkiverhot ja -vaijerit ( kattokankaineen ja vessasermeineen )
* pehmeä alusta häkkiin
* pesä
* Sturdin kokoontaitettava hiekkalaatikko ja hiekkalapio
* hiekkaa
* vesi- ja ruokakupit
* kuiva- ja märkäruokaa
* leluja
* desinfioimisainetta
* muovipusseja ja nenäliinoja
* Feliwayn feromonisuihketta
* kampa ja harja, pumpulia,
* "ethän koske ilman lupaa"-kyltti
* hakaneuloja, piippurassia, karbiinihakasia
* kynä, tussi
* teippiä
* nimitaulu
* käyntikortteja ja yhdistyksen esitteitä
* valjaat ja talutin

* rekisterikirja jossa rokotuksien voimassaolopäivät

Lisäksi mukaan lähtee:

* tuoli
* kamera
* juotavaa
* pikku purtavaa ( banaania, nam )
* hyvät kengät
* aimo annos iloista ja reipasta mieltä

Palataan aiheeseen esittelynäyttelyn jälkeen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti